Rehtori Mona Forsskåhl valittiin Arenen hallitukseen

Julkaistu : 03.01.2022 / Uutiset

Arcadan rehtori Mona Forsskåhl on valittu Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen hallitukseen. Uusi hallitus aloitti työnsä vuodenvaihteessa.

Arenen päätavoitteena on edistää ammattikorkeakoulujen yhteistä etua. Arenen jäseniä ovat kaikki 24 ammattikorkeakoulua ja niiden rehtorit. Arenen hallituksessa Mona Forsskåhl haluaa jatkaa jo hyvän yhteistyön kehittämistä.

Korkeakoulualalla on käynnissä todellisia mullistuksia ja juuri nyt tehdään suuria yhteisinvestointeja, joilla on seurauksia koko korkeakoulusektorille.Tässä tilanteessa on tarvetta vahvistaa myös ruotsinkielisen ammattikorkeakoulutuksen toimintaedellytyksiä. Tärkeää on myös pitää mielessä pääkaupunkiseudun erityispiirteet korkeakoulun toimintaympäristönä.

”Muutoksessa meidän on turvattava myös kansainvälisesti orientoituneiden ja vahvan tutkimusfokuksen omaavien pienempien korkeakoulujen toimintaedellytykset. Ja ruotsinkielisten ammattikorkeakoulujen pitäisi tietysti pystyä toimimaan myös jatkossa, vaikka olosuhteet poikkeavatkin selvästi suomenkielisestä kontekstista", Forsskåhl sanoo.

Arenen hallituksessa jatkaa nykyinen puheenjohtaja Mervi Vidgrén (Savonia), Jouni Koski (Laurea), Turo Kilpeläinen (LAB), Vesa Taatila (Turun AMK) ja Matti Sarén (KAMK).

Arcada käynnistää fysioterapiapalveluita tarjoavan klinikan

Odotus ja innostus leimasivat tunnelmaa, kun Arcada avasi 24. syyskuuta uuden fysioterapiapalveluja tarjoavan klinikkatoimintansa terveysteknologian osaamiskeskuksessaan Arcada Health Tech Hub. Korkeakoulun hallituksen ja yli sadan kutsuvieraan edessä opiskelijat esittelivät klinikan toimintaa ja demonstroivat palveluita, joita tullaan pian tarjoamaan yhteistyökumppaneille ja suurelle yleisölle.

Kategoria: Lehdistötiedote

Arcada käynnistää kurkistuskurssipilotin

Syksystä alkaen kuka tahansa voi tutustua korkeakouluopintoihin osallistumalla yhdelle Arcadan tarjoamista kolmesta kurkistuskurssista. Kurssit on suunnattu erityisesti toisen asteen opiskelijoille, jotka haluavat tutustua korkeakouluopintoihin ja eri koulutusaloihin.

Kategoria: Uutiset

Takaisin sivun alkuun