Ammattikorkekoulu Arcada nappasi täyden potin valtion vastinrahoituksessa - ylivoimainen suhteessa kokoonsa

Julkaistu : 15.03.2019 /

Ammattikorkeakoulujen varainkeruun ja valtion vastinrahoituksen tulos on nyt selvillä. Ammattikorkeakoulu Arcada on keräämillään 6,23 MEUR täysin omassa luokassaan, kun suhteuttaa kerätyt varat korkeakoulun kokoon. Kerätyt varat myös oikeuttavat maksimitulokseen valtion vastinrahoituksessa.

Kerätyt varat yhdistettynä vastinrahoitukseen vahvistavat Arcadan peruspääomaa yhteensä 10,2 miljoonalla eurolla. Näiden varojen tuottoa käytetään vahvistamaan sekä koulutus- että tutkimustoimintaa.

- Olen valtavan ylpeä tuloksesta. Se osoittaa, että pienet voivat olla vahvoja ja että meidän kouluttamilla asiantuntijoilla ja tutkimuksellamme on kysyntää yhteiskunnassa. Tämä oli vain alkua, nyt meidän on kytkettävä uusi vaihde päälle, jotta lunastamme meihin kohdistettu luottamus, sanoo rehtori Mona Forsskåhl.

Kampanja, joka johti erinomaiseen tulokseen, oli myös lähtölaukaus hyvälle yhteistyölle.

- On erittäin palkitsevaa nähdä meidän määrätietoisen työn tulos. Arcada on onnistunut luomaan monia arvokkaita kontakteja, joten kampanja on samalla ollut kovin antoisa tulevia kumppanuuksia ajatellen, painottaa varainhankintapäällikkö Susanna Grönblom.

Muut ammattikorkeakoulut keräsivät yhteensä 28,3 miljoonaa euroa. Valtion vastinrahoitus koostui yhteensä 24 miljoonasta eurosta, josta yksittäinen ammattikorkeakoulu sai enintään neljä miljoonaa euroa vastinrahaa. Arcada tulee jatkamaan varainhankintaa.

Ammattikorkeakoulut keräsivät yhteensä 28,3 miljoonaa euroa. Valtion vastinrahoitus koostui yhteensä 24 miljoonasta eurosta, josta yksittäinen ammattikorkeakoulu sai enintään neljä miljoonaa euroa vastinrahaa. Arcada tulee jatkamaan varainhankintaa.

Arcada käynnistää fysioterapiapalveluita tarjoavan klinikan

Odotus ja innostus leimasivat tunnelmaa, kun Arcada avasi 24. syyskuuta uuden fysioterapiapalveluja tarjoavan klinikkatoimintansa terveysteknologian osaamiskeskuksessaan Arcada Health Tech Hub. Korkeakoulun hallituksen ja yli sadan kutsuvieraan edessä opiskelijat esittelivät klinikan toimintaa ja demonstroivat palveluita, joita tullaan pian tarjoamaan yhteistyökumppaneille ja suurelle yleisölle.

Kategoria: Lehdistötiedote

Arcada käynnistää kurkistuskurssipilotin

Syksystä alkaen kuka tahansa voi tutustua korkeakouluopintoihin osallistumalla yhdelle Arcadan tarjoamista kolmesta kurkistuskurssista. Kurssit on suunnattu erityisesti toisen asteen opiskelijoille, jotka haluavat tutustua korkeakouluopintoihin ja eri koulutusaloihin.

Kategoria: Uutiset

Takaisin sivun alkuun