Havaintoja elokuvan leikkaamisesta, OSA1. Kirjottanut Kauko Lindfors

Julkaistu: 2021-08-27 / Projekti / Tutkimus

Elokuvaleikkaajien keskuudessa on aina keskusteltu siitä, vaikuttaako kuvauspaikalla oleminen itse leikkaamiseen. Tätä minäkin olen pohtinut.

Olin äänittäjänä Aleksi Mäkelän elokuvassa ”Häjyt”. Sitä kuvattiin kesällä 1998. Olin kentällä puolet elokuvan kuvauksista ja toisen puolen tuosta työstä hoiti Pekka Karjalainen.

Minulle tuosta projektista teki poikkeuksellisen se, että minä myös leikkasin elokuvan. Olin siis ollut kuvauspaikalla ja kokenut kuvaustilanteen tunnelmat ja tunteet.

Huomasin elokuvaa leikatessani, että jostain syystä niiden kohtausten leikkaaminen, joissa oli ollut itse paikalla, oli vaikeampaa. Tunsin kuvauspaikat ja minusta tuntui usein, että en voinut leikata kohtauksia ”väärin”. Mieleni oli kiinni kuvauspaikan oikeassa arkkitehtuurissa.

Olin myös paikalla Kauhavalla, kun ”Häjyt”-elokuvan kalleinta kohtausta tehtiin. Elokuvassa on kohtaus, jossa auto ajaa sillalta jokeen ja yksi päähenkilöistä hukkuu, koska on käsiraudoilla kiinni autossa. Tuon kohtauksen jälkeen käsikirjoituksessa oli kohtaus, jossa nosturi nostaa auton vedestä.

Tuo kohtaus oli monimutkainen ja vaikea. Paikalla oli myös pohjoismaiden suurin kraana, jolla kamera oli. Kameran piti tuolla kraanalla nousta joen pinnasta ylös sillalle, jossa käytiin pitkähkö dialogi.

Ajoitukset olivat vaikeita ja tuota kohtausta tehtiin pitkälle valoisaan kesäyöhön. Ja lopulta kaikki saatiin toimimaan hyvin ja oikein.

Leikatessamme elokuvaa koimme Aleksi Mäkelän kanssa, että elokuvassa oli monta loppua. Noista lopuista ensimmäinen oli tuo edellä kuvaamani siltakohtaus. Eräänä päivänä istuessamme leikkaamossa Aleksi sanoi: ”Ota pois tuo siltakohtaus.”

Tuo ratkaisu oli ilmeinen, mutta minä en sitä oivaltanut. Minun mielessäni olivat kaikki ne vaikeudet, joita kuvaustilanteessa oli ollut. Mutta Aleksin ratkaisu oli rohkea ja aivan oikea ja se paransi elokuvaa merkittävästi.

Toisen merkittävän kokemuksen sain, kun leikkasin Matti Ijäksen elokuvaa ”Haaveiden kehä”. Olimme leikanneet elokuvan melkein kokonaan, mutta palasimme yhä uudelleen kohtaukseen, joka tapahtui valokuvausliikkeessä.

Kokeilimme kaikkea tuossa kohtauksessa. Dialogin järjestystä muutettiin, vastakuvia vaihdettiin, mutta Matti ei ollut tyytyväinen. Kunnes eräänä päivänä Matti sanoi olevansa tyytymätön lavastukseen. Hän oli halunnut, että liikkeessä olisi ollut paljon kameroita. Näin ei ollut.

Tuon sanottuaan Matti päätti, että palaamme kohtauksen ensimmäiseen leikkausversioon.

Monenlaisia kohtaamisia olen kokenut leikatessani elokuvia monien ohjaajien kanssa. Muutama on jäänyt mieleeni vahvasti. Eräs ohjaaja halusi välttämättä kertoa jokaisen kuvan kohdalla, miten vaikeaa niiden tekeminen oli ollut. Eräs toinen ohjaaja ei ollut tullut lainkaan toimeen dokumenttielokuvan päähenkilön kanssa. Minä en ehkä olisi halunnut tietää noista hankaluuksista – pelkäsin, että ne värittävät myös minun tapaani katsoa noita materiaaleja.

Nuo – ja muutkin kokemukset elokuvan leikkaamisesta saivat minut pohtimaan, miten ilmiötä: miten kuvia katsotaan voisi tutkia tieteellisesti.

Aika pian löysin silmien liikkeitä tutkivan tieteenalan. Aloin tutkia eye tracking-menetelmiä ja laitteita. Tuollaisilla laitteilla pystyttiin havaitsemaan, mitä katsoja todellisuudessa katsoo.

En tässä kirjoituksessa mene syvällisemmin tämän tieteenalan teoriaan, koska se on varsin monimutkainen, mutta avaan sitä hieman.

Meidän silmämme liikkuvat jatkuvasti, vaikka emme sitä itse huomaa. Liikkeet ovat erittäin nopeita ja nähdessämme jotain, jota emme ymmärrä tai jotain, jonka koemme oudoksi, silmämme liikkuvat tavallaan hakkaavasti. Ja tuon ilmiön huomaavat silmän liikkeitä tutkivat laitteet.

Ajatukseni oli antaa elokuvan ohjaajan katsoa videokuvaa kohtauksen kuvista ja tutkia, mitä tuo ohjaaja oikeasti katsoo. Mutta silloin 2000-luvun alussa noilla laitteilla ei pystynyt tutkimaan liikkuvaa kuvaa – vain tekstiä ja still-kuvia.

Asia unohtui pitkäksi aikaa, kunnes se pulpahti mieleeni uudelleen, kun sain tietää, että koulussamme Arcadassa oli Tobii-merkkinen silmän liikkeitä tutkiva laitteisto. Ja nyt sain tietää, että sillä pystyi myös tutkimaan liikkuvaa kuvaa.

Laadin tutkimussuunnitelman. Koulussamme tultaisiin tekemään lyhytelokuvia. Valitsin näistä sattumanvaraisesti yhden – yhden, jonka tiesin olevan kunnianhimoinen projekti. Kysyin elokuvan ohjaajalta, haluaisiko hän olla mukana tässä tutkimuksessani. Se kävi hänelle.


(kuvassa elokuvan ”Anonyma Kärleksarbetare” ohjaaja Sofie Häkkinen)

Pyysin ohjaajaa valitsemaan kaksi kohtausta, joiden hän arveli olevan hankalia toteuttaa. Sovimme, että olen paikalla – kärpäsenä katossa seuraamassa kuvauksia.

Olin paikalla, kun noita edellä mainittuja kohtauksia tehtiin. Yritin seurata ohjaajan kommunikointia kuvaajan ja näyttelijöiden kanssa ja tein muistiinpanoja ruutuvihkoon. Merkitsin vihkoon myös tilanteet, jotka olivat työläitä hoitaa.

Materiaalimäärä oli suuri, joten jouduin valitsemaan vain toisen niistä kahdesta kohtauksista, joissa olin ollut paikalla. Valitsin sen vaikeamman.


(elokuvan ”Anonyma kärleksarbetare” kohtausta 16 kuvataan)

Kuvausten jälkeen sain ohjaajan katsomaan tuon vaikeamman kohtauksen kuvia eye tracker-laitteella. Tavoitteeni oli saada ohjaaja paikalle ennen elokuvan leikkauksen aloitusta, mutta se ei onnistunut. Kohtasin ongelmia kuvatun materiaalin siirrossa eye trackerille. Sen käyttämät tiedostomuodot olivat jotain aivan muuta kuin elokuva-alalla käytetyt tiedostomuodot ja siksi en saanut ohjaajaa paikalle aivan tuoreena.

Ohjaaja siis oli jo nähnyt osan kuvatusta materiaalista, kun hän tuli katsomaan kuvia Tobii-eye trackerilla.

Siirsin eye trackerin tulokset videona kovalevylle sellaisessa muodossa, että niitä pystyi leikkaukseen tarkoitetulla ohjelmalla – Avidilla tutkimaan.

(kuvakaappaus Tobii-eye trackerin analyysistä – värilliset alueet ovat katseen kohteita)

Ajatukseni oli rekrytoida joku, jolla ei ollut mitään elokuva-alan koulutusta tai kokemusta katsomaan nuo samat kuvat ja verrata sitä, miten ohjaaja katsoo materiaalia ja miten joku toinen katsoo tuota samaa materiaalia.

Sitten tuli korona. Enkä ole vielä päässyt tekemään tuota tutkimuksen toista osaa.

Mutta kun sen teen, tulen kirjoittamaan toisen osan tätä blogia ja tulen myös tekemään hankkeesta lyhyen dokumenttivideon.

Yksi havainto minulla jo on. Erään kuvan kohdalla kuvauksissa kuvan harjoituksen aikana puomimikrofoni kävi kuvassa. Tuon kuvan kohdalla ohjaaja katsoi eye trackerin mukaan kuvan yläreunaa – sitä kohtaa, jossa mikrofoni oli käynyt kuvassa.

Lähde