Kirjalliset potilasohjeet auttavat potilasta kuntoutumaan toimenpiteestä

Kirjalliset potilasohjeet auttavat potilasta kuntoutumaan toimenpiteestä

Julkaistu: 2021-06-09 / Tutkimus

Kati Hellstén, TtM, fysioterapeutti, fysioterapian lehtori, Arcada; Sähköposti:kati.hellsten@arcada.fi
Jyrki Kettunen, terveystieteiden dosentti, fysioterapeutti, Arcada; Sähköposti:jyrki.kettunen@arcada.fi

Leikkaustekniikoiden kehittymisen myötä sairaalassaoloaika leikkauksen jälkeen on lyhentynyt, jonka seurauksena potilailla on aiempaa vähemmän aikaa tuoda esiin mahdollisia pelkojaan ja keskustella leikkauksen jälkeisestä kuntoutuksesta (Goodwin ym. 2015). Potilaan kokema pelko ja hermostuneisuus voivat lisäksi vaikeuttaa suullisesti annettujen ohjeiden muistamista (Low ym. 2020) ja muun muassa näistä syistä kirjallisten potilasohjeiden rooli korostuu (Goodwin ym. 2015). Tässä blogitekstissä kuvaamme erityisesti alaselkäleikattujen potilasohjeita, emmekä käsittele sitä, millaisessa muodossa ne annetaan, perinteisesti paperisena ja/tai sähköisenä.

Leikkaushoitoon liittyvä opetus ja ohjaus auttaa potilasta toipumaan tukemalla potilaan aktiivista osallistumista toipumis- ja kuntoutusprosessiinsa. Se vähentää toimenpiteeseen liittyvään stressiä, ahdistusta sekä pelkoa ja puolestaan tukee potilaan hallinnan tunnetta auttamalla potilasta sopeuttamaan ja soveltamaan toimintaansa sekä käyttäytymistään toimenpiteen jälkeen (Low ym. 2020). Laadukkaasti toteutettu leikkausta edeltävä ohjaus vaikuttaa lisäksi positiivisesti potilaan odotuksiin sekä parantaa toimenpidetyytyväisyyttä (McGregor ym. 2012). Potilasohjeet ovat arvokas tiedon lähde potilaille sekä tukevat terveydenhuollon ammattilaisten tekemää potilastyötä aikapaineen alla työskennellessä (Low ym. 2020).

Potilasohjeistuksen tulisi olla potilaskeskeistä ja huomioida biopsykososiaalinen viitekehys. Tällöin anatomian, patologian sekä kudosparanemisen ohella ihminen nähdään laajemmasta näkökulmasta. Valitettavasti suuri osa ohjeistuksesta ei mainitse mitään psykologisista tekijöistä, kuten masentuneisuudesta, ahdistuneisuudesta ja peloista, jotka mm. vahvistavat kipua sekä voivat heikentää toimintakykyä ja elämänlaatua tai sosiaalisen tuen merkityksestä (Low ym. 2020, Low ym. 2019). Pelko-välttämiskäyttäytyminen nähdään keskeisenä tuki- ja liikuntaelinoireiden pitkittymiseen yhteydessä oleva tekijänä, johon vaikuttavat terveydenhuollon ammattilaisten antama informaatio ja potilaalle muodostuva käsitys tilanteestaan. Potilaan positiivinen käsitys tilanteestaan tukee kivun kohtaamista ja portaittaista rasituksen lisäämistä ja näin suotuisaa paranemisprosessia (Vlayen ja Linton 2012). Ihmisille on omien kokemusten ja sosiaalisen oppimisen kautta syntynyt uskomuksia selän rakenteellisesta kestävyydestä ja fyysisten aktiviteettien riskeistä selälle, vaikkapa painavien taakkojen nostaminen. Potilaiden pelko-välttämisuskomukset ovat hyvin samankaltaisia kuin terveydenhuollon ammattilaisten (Rainville ym. 2011). Näyttää siltä, että lähes 90 % potilaiden kipukäsityksestä on peräisin terveydenhuollon ammattilaisilta (Holopainen 2020). Onkin tärkeää, että potilasohjeissa pyritään tietoisesti vähentämään pelko-välttämisuskomuksien syntymistä, koska ne hidastavat toipumista ja vaikuttavat negatiisesti toimintakykyyn. On näyttöä siitä, että tämän asian huomioiminen tuo positiivisia vaikutuksia kuntoutukseen (Rainville ym. 2011).

Laadukkaan ja vaikuttavan potilasohjeen tieto on ajantasaista ja se perustuu parhaaseen tieteelliseen näyttöön (Low ym. 2019). Kuitenkin suurin osa potilasohjeistuksesta tehdään terveydenhuollon yksiköissä kliinisen kokemuksen perusteella (Goodwin ym. 2015). Ohjeet selkäleikkauksen jälkeisissä fyysisissä rajoituksissa (Bono ym. 2017, Carragee ym. 1999) ja aktiivisessa kuntoutuksessa (Oosterhuis ym. 2014) vaihtelevat suuresti. Goodwin ja kumppanit (2015) ovat todenneet, että selän välilevypullistuman leikkaushoidon jälkeisissä ohjeissa mm. potilaan istumista, nostamista sekä työhön paluuta ohjeistetaan vaihtelevasti ja useinkaan ohjeet eivät ole perustuneet näyttöön (Bono ym. 2017). Myös aktiivisen kuntoutuksen aloitushetki, harjoittelun sisältö ja annostelu vaihtelevat suuresti (Oosterhuis ym. 2014, Poppert ja Kulig 2013). Low ym. (2019) mukaan terveydenhuollon ammattilaiset kokevat postoperatiiviset ohjeet haasteellisiksi, ristiriitaisiksi sekä hämmentäviksi. Voidaankin miettiä, miten potilaat tilanteen kokevat.

Tana (2019) toteaa väitöskirjatyössään, että ihmiset enenevässä määrin ottavat itse vastuuta hyvinvoinnistaan ja pyrkivät hoitamaan itseään aktiivisesti ennen kuin hakevat tietoa terveydenhuollon ammattilaisilta. Suuri osa terveyteen liittyvästä tiedosta haetaan internetin avulla (Tana 2019). Myös laadukas potilasohje tukee potilaiden vastuuta omasta terveydestään ja voi ohjata häntä etsimään tietoa luotettavista sekä ajantasaisista lähteistä. Osa potilaista, joilla on toipumisen kannalta ongelmallisia pelko-välttämisuskomuksia, näyttäisivät virheelliseen tietoon perustuen välttävän aktiviteetteja ja liikkeitä, joiden uskovat olevan selälle haitallisia. Kysyttäessä he kertovat, että on yleisesti tiedetty tosiasia, että tietyt aktiviteetit aiheuttavat ongelmia ja selkäkipuja ja siksi välttävät niitä (Rainville ym. 2011).

Potilasohjeet tukevat kotiharjoittelua, joka lievittää kipua ja kohentaa toimintakykyä selkäleikkauksen jälkeen (Oosterhuis ym. 2014) Mutta, mitä on huomioitava, jotta potilasohjeesta tulee hitti, eikä se jää hoitavan yksikön varastoon jäteongelmaksi? Potilaat kokevat, että selkeät arkikielellä kuvatut, konkreettisia arkipäivän esimerkkejä sisältävät ohjeet auttavat lisäämään aktiivisuutta ja ehkäisevät pelko-välttämiskäyttäytymistä (Goodwin ym. 2015). Ne myös vähentävät mahdollisten ongelmien pitkittymistä. Hyvärinen on ohjeistanut Duodecim-lehden lukijoita mainiossa katsauksessaan seuraavasti ”Hyvän potilasohjeen juonirakenne on kunnossa: tarina etenee loogisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että juonessa ei ole yllättäviä hyppäyksiä vaan kerrottavat asiat liittyvät luontevasti toisiinsa. Potilasohjeissa juoni on tavallisimmin tärkeysjärjestys, joka on valittu potilaan näkökulmasta. Pääotsikko ja väliotsikot kertovat, mitä asioita tekstissä käsitellään. Parhaimmillaan niissä on kysymys tai väite. Selkeässä tekstissä on lyhyehköjä kappaleita, jotka eivät ole pelkkiä luetelmia. Virkkeet ovat rakenteeltaan helposti hahmottuvia ja sanat mahdollisimman yleiskielisiä – tai hankalat kohdat on ainakin selitetty yleiskielisesti. Ohjeet ja neuvot perustellaan: mitä hyötyä potilas saa noudattaessaan niitä? Myös oikeinkirjoitus on hyvässä tekstissä viimeistelty. Ohjeen ymmärtämistä edistää vielä asianmukainen ulkoasu.” (Hyvärinen 2005).

Koska näyttö terveydenhuollon menetelmien vaikuttavuudesta tarkentuu, on tärkeää, että potilasohjeet tarkistetaan säännöllisesti (Alaselkäkipu: Käypä hoito -suositus, 2017). Kokemuksemme mukaan tieteellisen näytön kokoaminen ja analysoiminen ja tämän tiedon perusteella potilasohjeiden päivittäminen on työlästä ja vaatii aikaa. Opinnäytetyönä tehtävät ”interventiotutkielmat” voidaan kokea työläiksi tutkimustoimintaan liittyvän sääntelyn takia. Yksi mahdollisuus tehdä työelämäyhteistyötä on tehdä opinnäytetyönä kirjallisuuskatsaus sovitusta, tarkkaan rajatusta aiheesta. Katsausta hyödyntämällä työelämäkumppani voi räätälöidä tarpeisiinsa sopivan potilasohjeen. Näin katsauksen antia voidaan hyödyntää muutenkin kuin opintopisteinä ja tuottaa laadukasta tutkimukseen perustuvaa tietoa, josta hyötyvät sekä potilaat että työntekijät.

Lopuksi, kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä itse. Terveyskylä (https://www.terveyskyla.fi/avoin Ulkoinen linkki) on aina auki ja sen eri teemataloihin on koottu valtavasti ajantasaista tietoa terveydestä ja eri sairauksien hoidosta ja kuntoutuksesta.

 

LÄHTEET:

Alaselkäkipu. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Fysiatriyhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2017 (viitattu 19.04.2021). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi Ulkoinen linkki

Bono, C., Bono, C., Leonard, D., Leonard, D., Cha, T., Cha, T., Schwab, J., Schwab, J., Wood, K., Wood, K., Harris, M., Harris, M., Schoenfeld, A., & Schoenfeld, A. 2017. The effect of short (2-weeks) versus long (6-weeks) post-operative restrictions following lumbar discectomy: a prospective randomized control trial. European Spine Journal, 26(3), 905–912.

Carragee, E., Han, M., Yang, B., Kim, D., Kraemer, H., & Billys, J. 1999. Activity restrictions after posterior lumbar discectomy: A prospective study of outcomes in 152 cases with no postoperative restrictions. Spine, 24(22), 2346–2351.

Goodwin, P. C., Wright, C. C., Allan, C., Crowther, L., Darley, C., Heap, A., Paul, E., White, L., Rushton, A. 2015. Evidence-based development of a post-surgical lumbar discectomy leaflet intervention: A Delphi consensus study. BMJ Open, 5(3).

Holopainen, R. 2020. Ajatusvirukset -uskomusten ja kielen merkitys kivun hoidossa. Luomajoki, H. (toim.). Ammattilaisen kipukirja. 119-26.

Hyvärinen R. 2005. Millainen on toimiva potilasohje? Hyvä kieliasu varmistaa sanoman perillemenon. Duodecim. 121:1769–73.

Low, M., Burgess, L., & Wainwright, T. 2020. Patient Information Leaflets for Lumbar Spine Surgery: A Missed Opportunity. Journal of Patient Experience, 7(6), 1403–1409.

Low, M., Burgess, L., & Wainwright, T. 2019. A Critical Analysis of the Exercise Prescription and Return to Activity Advice That Is Provided in Patient Information Leaflets Following Lumbar Spine Surgery. Medicina, 55(7), 347–.

McGregor A.H., Henley A., Morris T.P., Doré C.J. 2012. Patients’ views on an education booklet following spinal surgery. Eur Spine J. 21(8):1609-15.

Oosterhuis, T., Costa, L., Maher, C., de Vet, H., van Tulder, M., Ostelo, R., & Ostelo, R. 2014. Rehabilitation after lumbar disc surgery. Cochrane Database of Systematic Reviews, 2014(3).

Poppert, E. M., Kulig K. 2013. Rehabilitation following lumbar diskectomy. Physical therapy. 93(5), 591.

Rainville, J., Smeets, R., Bendix, T., Tveito, T., Poiraudeau, S., & Indahl, A. 2011. Fear-avoidance beliefs and pain avoidance in low back pain—translating research into clinical practice. The Spine Journal, 11(9), 895–903.

Tana, J. 2019. Infodemiology: Studying rhythmicity in online health information behaviour. Åbo Akademi University. Doctoral dissertation.

Vlaeyen JW.S., Linton S.J. 2012. Fear-avoidance model of chronic musculoskeletal pain: 12 years on. Pain. 153(6):1144-47.

Lähde