Itseohjautuva työyhteisö – toimiiko Hollannin malli Suomen kotihoidossa?

Julkaistu: 13.02.2018 /

Arcada on aloittanut tutkimuksen itseohjautuvan työyhteisön kehittämiseksi. Tämän itseohjautuvan työyhteisön organisaatiomalli ”Buurtzorg”on alunperin kehitetty Hollannissa kotihoidossa. Mallia on sovellettu useissa eri maissa mm. Japanissa, USA:ssa, Ruotsissa hyvin tuloksin. Työhyvinvointi, asiakastyytyväisyys ja kustannustehokkuus ovat kasvaneet. Mallia sovelletaan kahdessa kokeilukunnassa Suomessa.

Malli keskittyy olennaiseen eli henkilökeskeiseen hoitoon, jossa panostetaan henkilön itsenäiseen selviytymiseen ja autonomiaan, niin kauan kuin on mahdollista. Tämä tapahtuu läheisessä yhteistyössä omaisten, ystävien ja terveydenhoidon henkilöstön kanssa.

Itseohjautuva työtiimi koostuu 4–12 henkilöstä jotka ovat tasavertaisia, ilman johtajaa.

– Tiimi päättää sisäisistä asioista, kuten esimerkiksi lomista, uusien tiimiläisten rekrytoinneista, työvuorolistoista ja päätöksenteon päämääränä on saavuttaa konsensus, kertoo ammattikorkeakoulu Arcadan tutkimuspäällikkö Jukka Surakka. Tiimin hallintoon käyttämä aika on mahdollisimman vähäinen. Tiimi voi keskittyä olennaiseen eli asiakastyöhön.

Tässä hankkeessa Hollannissa kehitettyä mallia sovelletaan mm. Sipoon kotihoidossa.

– Kokeilukuntien kotihoidon henkilökuntaa valmennetaan itseohjautuvan työyhteisön työkulttuuriin. Valmennuksella henkilöstöä motivoidaan työskentelemään itseohjautuvassa työyhteisössä. Valmennus jatkuu koko hankkeen ajan.

Mallin toimivuutta seurataan ja arvioidaan kokeilukunnissa. Mallin vaikutusta työhyvinvointiin, asiakastyytyväisyyteen ja tuottavuuteen arvioidaan laadullisilla ja määrällisillä mittareilla. Hankkeen odotetaan antavan vastauksia siihen, toimiiko malli Suomen sosiaali-ja terveydenhuollossa. 

 

Hanke alkoi 1.1.2018 ja päättyy 31.12.2019. Hanke tehdään yhteistyössä Arcadan, THL:n, Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston ja Hankenin kanssa. Hankkeen rahoittavat Työsuojelurahasto ja Stiftelsen Lindstedt.