Arcada toistamiseen Suomen paras ammattikorkeakoulu

Julkaistu: 27.11.2017 /

Vuosittaisessa Suomen ammattikorkeakoulujen vertailussa ammattikorkeakoulu Arcada sijoittuu ensimmäiseksi jo toisena vuotena peräkkäin. Ammattikorkeakoulu Metropolian vuosittaisessa vertailussa otetaan huomioon tekijöitä niin koulutuksen kuin tutkimusten osalta ja se perustuu Opetus- ja kulttuuriministeriön asettamiin rahoitusindikaattoreihin.

Viimeisin raportti tarkastelee ammattikorkeakoulujen rahoitusmittarien kehitystä 2016. Sen mukaan Arcada tuottaa parhaat tulokset suhteessa kokoonsa.

- Ero korkeakoulujen välillä on kaventunut ja on entistä haastavampaa pysyä kärkisijalla. Näin todeten olen todella ylpeä siitä, että me Arcadassa olemme onnistuneet pysymään kärkisijalla, sanoo rehtori Henrik Wolff. Tulos on tunnustus määrätietoisesta työstä ja kertoo siitä, että Arcada on panostanut oikeisiin asioihin.

Ammattikorkeakoulujen vertailu perustuu muun muassa tutkintojen määrään, opintopisteisiin, avoimeen ammattikorkeakoulukoulutukseen, kansainväliseen liikkuvuuteen, työllisyysasteeseen, julkaistujen tutkimusten määrään ja ulkoiseen tutkimusrahoitukseen.

- Pysyäkseen vertailun kärjessä on oltava merkittävää ja vahvaa tutkimustoimintaa. Julkaisut ja ulkoinen tutkimusrahoitus ovat keskeisiä kärkipaikan saavuttamisessa.
Myös Arcadan Avoin ammattikorkeakoulu suoriutuu vertailussa selvästi keskivertoa paremmin, Wolff toteaa.

Tulos on myös merkityksellinen sen takia, että ammattikorkeakoulujen rahoituksen suuruus riippuu saavuteituista tuloksista.

- Huipulle sijoittuminen lisää ammattikorkeakoulun mainetta ja vetovoimaa niin Suomessa kuin ulkomailla. Tunnustus lisää myös henkilökunnan ja opiskelijoiden työmotivaatiota. Hyvä tulos saavutetaan yhteistyöllä.
Erot korkeakoulujen välillä kaventuvat. Ollakseen edelläkävijä myös tulevaisuudessa vaaditaan Wolffin mukaan hyvä työilmapiiri, tulosorientoitua johtamista, selkeitä tavoitteita sekä määrätietoista osallistumista niin henkilökunnalta ja opiskelijoilta.

Vaikka Arcada sijoittuu huipulle Wolff näkee mahdollisuuksia kehittyä, muun muassa korkeampien ammattikorkeakoulututkintojen määrässä ja vähintään 55 opintopistettä per lukuvuosi suorittaneiden opiskelijoiden kohdalla.

Lisätietoja
Rehtori Henrik Wolff
Puh. +358 50 649 36
henrik.wolff@arcada.fi

 

Suomi tarvitsee työelämäsuuntautuneen ammatillisen tohtoritutkinnon

12 ammattikorkeakoulun muodostama ryhmä ehdottaa ammatillisen tohtorikoulutuksen pilotoimista seuraavalla hallituskaudella. Ehdotuksen taustalla on huoli Suomen kilpailukyvyn rapautumisesta, innovaatiokyvykkyyden heikentymisestä sekä jäämisestä takamatkalle eurooppalaisesta kehityksestä.

Kategoria: Lehdistötiedote

4Q-verkosto: Opiskelijahyvinvointia vahvistetaan korkeakouluyhteistyöllä – ZekkiPro tuo näkyväksi tuen tarpeet

Opiskelijoiden hyvinvointi on keskeinen tekijä opintojen etenemisessä, valmistumisessa ja työllistymisessä. Diakissa kehitetty ja käytössä oleva ZekkiPro-työkalu mahdollistaa hyvinvoinnin seurannan opiskelijalähtöisesti. Nyt opiskelijahyvinvoinnin seuranta vahvistuu, kun myös Arcada, Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) ja Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) ottavat ZekkiPron käyttöön syksyllä 2025.

Kategoria: Yhteistyö