Mona Forsskåhlin visiona on, että Arcada toimii jatkossakin edelläkävijänä – kokoluokassaan Suomen johtavana korkeakouluna.
Mona Forsskåhlin visiona on, että Arcada toimii jatkossakin edelläkävijänä – kokoluokassaan Suomen johtavana korkeakouluna.

– Visionani on asemoida Arcada kokoluokassaan Suomen johtavaksi korkeakouluksi, sanoo Forsskåhl, joka aloittaa tehtävässään tiistaina 15. toukokuuta. Arcadan vahvuuksina hän pitää sitoutumista, osaamista ja monipuolisuutta, ja hän haluaa vahvistaa korkeakoulun asemaa aktiivisena edelläkävijänä – ei yksinomaan suomenruotsalaisella kentällä vaan myös valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

Forsskåhl aloittaa työssään aikana, jona korkeakoulukenttä on murroksessa, näkemykset osaamisen ja koulutuksen roolista yhteiskunnassa ovat muuttumassa ja kansainvälistymistä pidetään yhä tärkeämpänä. 
–  Tätä varten vahvistamme muun muassa verkostojamme ja asemaamme Suomessa, Pohjoismaissa sekä maailmalla. Me pystymme kilpailemaan – ja meidän täytyykin kilpailla – kansainvälisesti korostamalla osaamistamme, toteaa Forsskåhl.

– Aikaansa seuraavan korkeakoulun on lisäksi aina muistettava olemassaolonsa perimmäinen tarkoitus. Toimintamme keskiössä ovat opiskelijat ja heidän kehittymisensä tuleviksi kollegoiksi ja tulevan yhteiskunnan rakentajiksi. Kun Arcada samanaikaisesti pitää tutkimusprofiilinsa korkeana, meillä on erinomaiset mahdollisuudet saavuttaa tavoitteemme, tähdentää Forsskåhl.

Vahva tahto osaamisen esille tuomiseen

Forsskåhlin visiona on, että Arcada toimii jatkossakin edelläkävijänä – kokoluokassaan Suomen johtavana korkeakouluna.
– Koulutukseen, tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin liittyvät kasvutavoitteemme ovat kunnianhimoisia, mutta saavutettavissa. Siihen tarvitaan uusia panostuksia ja yhteistyöhankkeita, myös kansainvälisiä. Ruotsin kieli avaa luonnollisia verkostoja Pohjoismaissa, mutta ympärillämme avautuu paljon suurempi maailma! Ulkomaille suuntautumisesta hyötyvät sekä tutkimus että koulutus, ja Arcadan vaikuttava ammattitaito sekä into vievät meidät vielä pitkälle, Forsskåhl toteaa.

Forsskåhl haluaa erityisesti kiittää Henrik Wolffia tämän suurenmoisesta työstä Ammattikorkeakoulu Arcadan rehtorina ja toimitusjohtajana 23 vuoden ajan.
– On upeaa päästä astumaan Henrikin jalanjälkiä, sillä hän on tehnyt niin paljon työtä Arcadan hyvän imagon eteen. Kun olen kertonut uudesta työpaikastani muille, Arcadan tavaramerkki ja sen edustamat asiat tunnistetaan oitis. On etuoikeus saada seurata tehtävässäni tällaisen korkeakoulun rehtoria. Haluan kuitenkin samalla muistuttaa, ettei Arcada olisi mitään ilman opiskelijoita ja henkilökuntaansa, sanoo Forsskåhl vielä lopuksi.

Rehtorin virkaanastujaiset järjestetään lukuvuoden alkajaisiksi 5. syyskuuta ammattikorkeakoulu Arcadassa.

Lisätietoa:
Rehtori Mona Forsskåhl,
mona.forsskahl@arcada.fi
Puhelin 050 4305 940

 

Lehdistötiedote