Investoi Arcadaan
Miksi Arcadalla on varainhankintakampanja
Uusi yliopistolaki tarkoittaa sitä, että korkeakoulut vastaavat mitä suurimmassa määrin omasta rahoituksestaan. Arcadan tulee kantaa tämä vastuu alusta alkaen. Mutta jotta Arcadan visio entistä innovatiivisemmasta, dynaamisemmasta ja kansainvälisemmästä korkeakoulusta toteutuisi, tarvitaan merkittäviä investointeja.
Opiskelijoiden lukumäärä kasvaa, mikä johtaa suurempien tilojen tarpeeseen. Vuonna 2011 aloitetaan kahden opiskelija- ja vammaisasuntoja sisältävän rakennuksen rakentaminen, ja sitä seuraavana vuonna laajennetaan Arcadan toimitiloja.
Voit tukea Arcadaa tekemällä lahjoituksen. Lahjoitukset ohjataan Arcadan kolmeen eri rahastoon, joilla on tietyt ominaistavoitteet. Valitsemalla yhden näistä rahastoista voit itse päättää, mihin lahjoituksesi käytetään. Lisätietoa rahastoista löydät vasemman laidan palkista.
Älyllisellä pääomalla on arvoa
Tämän päivän nuorista tulee huomisen johtajia ja päälliköitä. Juuri heillä on tulevaisuudessa uusia, merkittäviä ideoita ja ratkaisuja ja juuri he perustavat yrityksiä, ohjaavat yhteiskunnan kehitystä ja huolehtivat hoitoa tarvitsevista ihmisistä. Mutta jotta nuoremme olisivat hyvin valmistautuneita työelämään ja jotta he pystyisivät tekemään viisaita päätöksiä, jotka hyödyttävät yhteiskuntaa ja elinkeinoelämää, he tarvitsevat korkealaatuista koulutusta pohjaksi näihin tehtäviin.
Arcadan tavoite ja tehtävä
Korkeakoulu Arcadan tehtävänä on turvata maan kaksikielisyys tarjoamalla sellaista ruotsinkielistä koulutusta, jolla on kysyntää työmarkkinoilla. On myös tärkeää, että turvaamme samalla ruotsinkielisen työvoiman saatavuuden etenkin niillä aloilla, joilla on suuri merkitys ruotsinkielisen väestön tarpeille ja oikeuksille. Näiden tavoitteiden lisäksi pyrimme kouluttamaan innovatiivisia, kriittisesti ajattelevia ja kunnianhimoisia asiantuntijoita, joista on tulevaisuudessa hyötyä sekä elinkeinoelämälle että kestävälle yhteiskunnalliselle kehitykselle.
Saavuttaaksemme tavoitteemme keskitymme rajattuun määrään osaamisalueita, jotka ovat 1. Kestävät materiaalit ja energiajärjestelmät, 2. Digitaaliset palvelut, 3. Terveyden edistäminen, sosiaalinen osallisuus ja potilasturvallisuus, 4. Yrittäjyys ja strateginen johtaminen, 6. Kestävä kehitys. Meidän tulee olla myös aktiivisesti vaikuttamassa yli kielirajojen. Kansainvälisen toimintaympäristön ymmärtäminen ja tiivis yhteistyö ulkomaisten korkeakoulujen ja yliopistojen kanssa on edellytys toiminnallemme. Pidämme Pohjoismaita kotimarkkina-alueena ja voimme etsiä kasvumahdollisuuksia sekä Suomesta että kansainvälisesti.
Arcada on dynaaminen korkeakoulu, jolla on ainutlaatuinen profiilinsa.
Arcadan kunnianhimoinen visio vuodelle 2015 on:
- kuulua kolmen kansainvälisimmän korkeakoulun joukkoon Suomessa opiskelijoita, opettajia sekä tutkimus- ja koulutusyhteistyötä ajatellen ja
- olla johtava pohjoismainen korkeakoulu niillä osaamisalueilla, joihin olemme päättäneet keskittyä.
Panoksesi on ratkaiseva Arcadan tulevaisuudelle
Saavuttaaksemme tavoitteemme keskitymme rajattuun määrään osaamisalueita. Meidän tulee olla myös aktiivisesti vaikuttamassa yli kielirajojen. Kansainvälisen toimintaympäristön ymmärtäminen ja tiivis yhteistyö ulkomaisten korkeakoulujen ja yliopistojen kanssa on edellytys toiminnallemme. Pidämme Pohjoismaita kotimarkkina-alueena, ja voimme etsiä kasvumahdollisuuksia sekä Suomesta että kansainvälisesti.
Arcada on dynaaminen korkeakoulu, jolla on oma ainutlaatuinen profiilinsa.
Arcadan kunnianhimoinen visio vuodelle 2015 on:
- kuulua kolmen kansainvälisimmän korkeakoulun joukkoon Suomessa opiskelijoita, opettajia sekä tutkimus- ja koulutusyhteistyötä ajatellen ja
- olla johtava pohjoismainen korkeakoulu niillä osa-alueilla, joihin olemme päättäneet keskittyä.



